perjantai 6. helmikuuta 2015

Vastaus runohaasteeseen: uusia ja vanhoja suosikkeja



Ystävä haastoi Facebookissa runohaasteeseen, julkaisemaan lempirunon viitenä peräkkäisenä päivänä. Arvelen,  että runovalintani saavuttavat otollisemman yleisön täällä kuin Facebookin puolella, joten siirsin haasteen omavaltaisesti blogiin. Päätin myös julkaista kaikki runot kerralla ja vielä yhden ylimääräisen kaupan päälle.

Blogiani kauemmin seuranneille näissä runovalinnoissa ei liene yllätyksiä. Minulle runojen valitseminen toi mieluisan, rauhallisen tuokion. Kiitos haasteesta! Runonlukuni on viime aikoina ollut epäsäännöllistä, mutta nyt tuli taas sellainen olo, että kannattaisi hakeutua runojen pariin taas joka viikonloppu: sanaterapiaa parhaimmillaan.

Lähes kaikki suosikkirunoilijani ovat kotimaisia. On toki niin, että heitä lukiessani voin olla varma – varmempi – että ymmärrän  sanojen perimmäisen merkityksen. Toinen syy kotimaiseen keskittymiseen on se, etten oikein tunne ulkomaista runoutta. Margaret Atwoodin runouteenkin törmäsin sattumalta jotain muuta lukiessani. Olen myös kuullut, että Carol Shields on julkaissut runoja. Onko kenelläkään hänen runoudestaan tarkempaa tietoa?

Olen valinnut esimerkkirunot jokseenkin sattumanvaraisesti, koska en osaa nimetä yhtä suosikkia keneltäkään suosikiltani. Suosikkirunot myös vaihtelevat oman fiiilikseni ja elämäntilanteeni mukaan.

Ikisuosikki Risto Rasa


Öisin pakkanen jäätää
sen minkä aurinko päivin lämmittää.

Kallion seinämässä
sulavesien
                             urut.


Runo on teoksesta Rantatiellä (Otava 1980). Vaikka talvi on ollut leuto, odotan pakahtumaisillani sulavesien urkuja. Jos Risto Rasaa olisi äänikirjana, pakahtuisin varmasti luonnossa liikkuessani ja suosikkiluontorunoilijaa kuunnellessani.

(Mainos: kurkkaa Risto Rasan haastattelu Lukulampussa. Olen nyt ostanut Jules Renardin Kuvien metsästäjän Rasan suosituksesta.)




Saaristorunoilija Caj Westerberg


Varjot hiekkatiellä, tuulessa

Tämän teoksesta Yönmusta, sileä (Otava 2011) löytyvän ”runon hipaisun” olen ikuistanut runotaulujen sarjaankin - myös Risto Rasa ja Eeva Kilpi ovat päätyneet seinälle.  Caj Westerbergin teos kiinnosti minua jo siksi, että hän on kirjoittanut sitä eräässä unelmapaikassani, Kökarilla. Pienimuotoinen runous puhuttele. Runoutta, erityisiä hetkiä, on kaikkialla.






Eeva Kilpi, kaiken ymmärtäjä

 

Perhonen ilmaisee käsityksensä maailmasta:
Kukkia, tuoksua, mettä. Värejä.
Kesää silmänkantamattomiin.
Lentää siinä. Vapaasti,
ja niin paljon kuin jaksaa,
kovin paljon ei ole tarpeen.
- - -
Minä vannon, tällainen on maailma.
Uskokaa!


Ohessa lähes kokonainen perhosruno teoksesta Animalia (WSOY, 1998, 2. painos). 

Yksi kuluneimmista runokirjoistani on Eeva Kilven kokoelma Perhonen ylittää tien. Aina kun luen sitä, haluaisin siteerata joka runoja ja omistaa elämäni runojen lukemiselle ja kirjoittamiselle. Alkuaan minua puhutteli, miten syvästi  Kilpi ymmärtää ihmistä – ja sitä, että suuristakin asioista voi puhua pienin ja yksinkertaisin sanoin, humoristisestikin. Sittemmin olen kiintynyt myös Kilven kohdalla luontorunoihin. Luontoa ja eläimiä ymmärtävä ja puolustava Animalia on paikoin paatoksellinen, mutta se sallittakoon, kun runojen aihe on niin tärkeä.



Uusi ihastus Kirsi Kunnas


Uni vaipuu meihin
kuin sade jonka saimme
syvään juurten alle uni vajoaa.


Kirsi Kunnaksesta kirjoittelinkin viime blogipäivityksessäni. Olen selaillut kokoelmaa Puut kantavat valoa (WSOY 2010, 6. painos) sieltä täältä ja viimeistään kesällä otan teoksen systemaattisempaan lukuun. Yllä oleva runo-ote on ilmestynyt alun perin teoksessa Uivat saaret (1950). Kunnaksen runoudessa kiehtoo näennäinen helppous. Moni runo vaikuttaa ensin ”vain” tunnelmapalalta, mutta paljastuu tarkemmalla lukemisella monitulkintaiseksi, vertauskuvalliseksi.




Kiehtova, kunnioitettava Margaret Atwood


On niin paljon mitä tahdon
sinulle antaa. Tämä on minun, tämä
puu, saat sen nimen,

tässä on ruokaa, valkoista kuin juuret, punaista,
suolla ja rannalla kasvavaa,
myös sen nimet lausun sinulle.

Runo-ote on Margaret Atwoodin teoksesta Myös sinun nimesi (WSOY 2001). Pääosa kokoelman runoista on melko pitkiä, yleisvaikutelma on melko raju ja rujokin.  Jotain kiehtovaa tässä kuitenkin on. Vaikka runojen sanomat eivät aina aukea ensimmäisellä lukemisella, teksti on atwoodmaisen punnitua  ja kutsuu paneutumaan, selvittämään, mistä onkaan kyse.

Tuo on minusta ominaista myös Atwoodin proosalle. Vuosien myötä hänestä on tullut yksi suosikkikirjailijoistani siksi, että hän on niin tuottelias ja määrätietoinen sekä kirjailijana että henkilönä. Kunnioitettavaa.


Salainen suosikki Riitta Rossilahti


Hengitän syvään
lumen kirkkautta – talven
selkä taittunut

Breathing in
the brightness of snow – winter
is giving way to spring


Riitta Rossilahden haiku- ja tankarunouteen tutustuminen tapahtui puhtaasti sattuman kautta, kun huomasin hänen teoksiaan Akateemisessa kirjakaupassa. Nykyisin minulla on jo kolme Rossilahden runokirjaa. Yllä oleva esimerkki on uusimmasta, Kuun sillalla. On the Moon Bridge -teoksesta (julk. Riitta Rossilahti, 2013). Nämä runot kannustavat minua itseänikin haikuilemaan. Olen koettanut saada Rossilahdesta tietoja, mutta niitä ei juuri löydy. Kirjoista olen ymmärtänyt, että hän on haikurunoutta harrastava ja siitä kansainvälisesti palkittukin eläkkeellä oleva isoäiti. En ole törmännyt hänen teoksiinsa muualla kuin siellä kirjakaupassa ja sittemmin omassa kirjahyllyssäni. Salaperäistä.



Oletko osallistunut runohaasteeseen? Minkä runon esittelit ja miksi?