tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kirjoja, jotka tekevät hyvää (ja jopa turruttavan hyvää)

Ennen kuin esittelen kesäkirjahaasteessa kirjan, jonka kansikuva kiehtoo minua, palaan vielä viimekertaisen bloggaukseni teemoihin, hyvää tekeviin kirjoihin.

Aihe on tietenkin määrättömän laaja. Kirjaimet, sanat, tekstit, lukeminen ylipäätään tekee minulle hyvää. Lukeminen, sekä faktan että fiktion, on elämäni kivijalkoja.

Parasta lukemista minulle ovat pienet suuret helmet, realistiset klassikot sekä  lempirunoilijoideni teokset.

Runot olen jo esitellyt. Pienillä suurilla kirjoilla viittaan niihin, jotka ovat tarinaltaan ja  kieleltään yksinkertaisia mutta joissa sittenkin on kaikki.

Kotimaisista rakastan Petri Tammisen lisäksi, tunnetusti, Tove Janssonin Kesäkirjaa ja kaikkea muutakin Janssonin kirjoittamaa ja kaikkea Janssonissa, Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelmaa sekä Kristina Carlsonin teoksia Herra Darwinin puutarhuri ja erityisesti William N päiväkirja. Ne olen lukenut tai aion lukea moneen kertaan. Joel Haahtelan teoksista olen ollut aistivinani jotain samansuuntaista, mutten ole lukenut niistä vielä yhtään tarpeeksi paneutuneesti.

Ystäväni olivat taannoin viisaita, kun antoivat minulle syntymäpäivälahjaksi Johan Bargumin Syyspurjehduksen.

Ulkomaisista teoksista tulee etsimättä mieleeni Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri, merestä taas uudelleen kotimainen kirjallisuus, nimittäin Muumipappa ja se, etten ole muutamaan vuoteen lukenut muumeja, vaikka etenkin muumimaraton tekee minulle ehdottoman hyvää lukijana, kirjoittajana ja ihmisenä.

Niputan nyt monta kirjaa yhteen kun totean, että myös suomalaisen realismin klassikot tekevät minulle hyvää jo esineinä, kokoelmana, joka muodostaa kirjahyllyni ytimen. Suomenruotsalainen kirjallisuus on myös laaja käsite, mutta niputan senkin ja totean, että kun luen Tikkasia tai Fagerholmia, tunnen, etten halua lukea enää muuta.

Vaan haluanhan minä, esimerkiksi eläin- ja luontokirjoja sekä yhä enemmän tietokirjoja. Tänä keväänä minua ovat hellineet kaksi Jyrki Vainosen rauhallista, sympaattista ja viisasta esseeteosta. Linnunpöntönrakentaja rentouttaa luonnon ja vanhojen talojen ystävää, vaikkei hän tuntisi lintuja. Askelia. Kirjoituksia kävelemisestä taas on lukijan kirja, etenkin kävelevän lukijan. Lämmin suositus molemmille teoksille!

On tietysti lukuisia muitakin kirjoja, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen. On kirjoja, jotka ovat kiinnostaneet, kiehtoneet, häirinneet, muuttaneet tai "vain" todella viihdyttäneet ja ilahduttaneet minua. Niitä on joka genrestä, monesta tyylilajista. Mutta juuri hyvää tekevät kirjat ovat niitä, joiden ääressä en halua tehdä kuin lukea, joiden ääressä olen riemastunut ja liikuttunut ihan vain siksi, että tällaisia kirjoja on olemassa.  Hyvää tekevät kirjat tekevät olon lämpimäksi ja kiitolliseksi.

Ja vielä: jotkut kirjat tekevät erityisen, turruttavan ja lohduttavan hyvää.

Viime aikoina olen ollut uupunut ja stressaantunut. Huomasin luisuneeni tilaan, jossa en kyennyt keskittymään lukemiseen, vaikka juuri eniten olisin kaivannut taukoa kirjamaailmassa.

Kuka avuksi? L M. Montgomery. Marigoldin lumottu maailma tarjosi tarpeeksi tuttua, vakaata, hauskaa ja rauhoittavaa luettavaa. Joskus olen lähtenyt hädän hetkellä Ruohometsän kansan pariin. Suruun olen lukenut Claudie Gallayn Tyrskyt, moneen kertaan. Olen kertonutkin näistä lukukokemuksista. Halu turruttaa tunteet, rauhoittua ja toisaalta varmasti nauttia kirjallisuudesta vaatii tutun kirjan.


Joku saattaa ajatella, että saman kirjan lukeminen on ajanhaaskausta ja turtumuksen hakeminen osoitus taantumisesta eikä pyrkimyksestä rentoutumiseen. Sama se. Meillä lukutoukilla kirjat toimivat aina ja kaikissa elämäntilanteissa, hyvässä ja pahassa.

Onneksi on kirjailijoita ja kirjoja, etenkin hyvää tekeviä kirjoja.


#kesäkirjahaaste #Lukulamppu

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kirja, joka tekee minulle hyvää: Petri Tamminen, Meriromaani




Kevättä hän Jäämeren myrskyssä ajatteli. Se ajatus sai hänet päättämään, että vaikka laiva kaatuisi ja ajelehtisi maailman reunalle ja ylikin, hän roikkuisi kyydissä, sillä puulastissa oleva puinen laiva ei uppoaisi millään.

Toisena yönä tuuli tasaantui. Hän meni kajuuttaansa ja kiitti laivaansa ja taivasta ja jotakin, joka hän mielessään kutsui kevääksi, ja nukkui. (Petri Tamminen: Meriromaani, s. 67)


On taas uusi kesä, on #kesäkirjahaaste #Lukulamppu, eli Lukulampun kesäkirjahaaste. Tuo Lukulampun toimituksessa yhdessä ideoimamme lukuhaaste herättäköön tämän kirjablogin talviunesta. 

Valitsin ensimmäiseksi haastekirjakseni kirjan, joka tekee minulle hyvää. Pallottelin parin vaihtoehdon välillä, mutta lopulta valinta oli selvä. Petri Tamminen, jonka kirjoista olen kirjoittanut lämpimästi ennenkin, tekee tekstillään minulle hyvää. Niin tämänkeväisellä uutuudellaankin.

Meriromaanin idea on yksinkertainen, jopa hieman lapsellinen. On merikapteeni Huurna, tai oikeastaan poikaressu Vilhelm Huurna, josta tulee merikapteeni. Hänen laivansa uppoavat toinen toisensa jälkeen, eikä Huurnan elämä muutenkaan ole kovin onnekasta. Siinä missä joku ahdistuisi, Huurna tyytyy kohtaloonsa tyynesti ja salaviisaasti karujen tilanteiden ylle asettuen.

Juuri tuo salaviisaus kiehtoi minua tässäkin Tammisen kirjassa. Huurnan seikkailuista, tai pikemminkin toilailuista, voisi lukea vain tarinan näkökulmastakin, mutta silloin tarina jäisi melko ohueksi. Mutta se hiljainen ymmärrys, huumori ja ilkikurisuus, jolla Tamminen kuvaa hahmojaan ja maailmaa! Lisäksi minua huvittivat ja kiinnostivat yhtymäkohdat Volter Kilven Alastalon saliin (jonka lukeminen teki minulle aikoinaan hyvää vasta sen jälkeen, kun saatoin ällistyneenä mutta onnellisena todeta suoriutuneeni kirjasta).

Rakastan tällaisia pieniä, suuria kirjoja, jotka voi lukea yhdellä istumalla ja sitten lukaista heti uudelleenkin. Tätä kirjaa lukiessa minua nauratti ja itketti. Toisaalta olo oli hyvin rauhallinen, koska teksti oli niin eleettömän toteavaa. Ja ennen kaikkea olo oli lämmin. Joskus on tosiaan sellainen olo, että lukeminen ja erityisesti tietty kirja tekee hyvää.

Lukemisen jälkeen havahduin siihen, että hyllystäni puuttuu osa Tammisen tuotannosta, enkä ole lukenutkaan kaikkia hänen kirjojaan. Se ei tee minulle hyvää! Asia on korjattava.


***

Vaikka tässä taas hehkuttelen Tammista, niin totta puhuen harmittaa, ettemme ole  laatineet lukuhaasteen kriteeriksi esimerkiksi "Viisi kirjaa, jotka tekevät minulle hyvää". Taidanpa listailla noita muita kirjoja lähiaikoina. Nyt kuitenkin siirryn pohtimaan, mikä olisi kirja genrestä, jota en yleensä lue. (Voi miten paljon helpompaa onkin pysyä näiden mieltä lämmittämien kirjojen parissa kuin pohtia, mikä teos arveluttaa ja miksi!)

Onko linjoilla muita Petri Tammisen ihailijoita? Entä oletteko huomanneet Lukulampun kesäkirjahaasteen ja ajatelleet osallistua?


***

En aio kerrata haasteen sääntöjä tai puhua haasteesta jatkossa muutenkaan näin paljon lukuhaastepostauksissani, mutta vinkkaan nyt, että haasteen etenemistä voi seurata Lukulampun sivustolla sekä etenkin Facebook-tapahtumasivun kautta. Poimimme kesän mittaan aika ajoin esimerkkejä, mitä ihmiset ovat lukeneet haasteen myötä, mutta haasteeseen voi osallistua, vaikkei pukahtaisi siitä netissä sanaakaan. Tärkeintä on lukeminen ja lukemisen ilo! 


***

Petri Tamminen: Meriromaani. Otava 2015. Kansi: Piia Aho.
(Olen ostanut kirjan Lukulampun verkkokaupasta.)

#kesäkirjahaaste #Lukulamppu